Yksi kauden ehdottomista päätapahtumista, Suomen cupin Final Four kotikentällä lähestyy. Pitänee siis päivittää vaihteeksi blogi, etenkin kun edellisen päivityksen lopussa menin lupaamaan näin tapahtuvan.

Hirveästi ei ole kyllä tapahtunut. Toki sikäli olemme uudessa tilanteessa, että Pyrintö on ensimmäistä kertaa sitten viime vuosikymmenen kolmen ottelun tappioputkessa. Onkin aiheellisesti herätetty kysymys pitäisikö joukkueen nyt vuorostaan viedä Hakaset siiville kun kolmesta voitosta on tapana ollut toimia päinvastoin. Näin lievästi (?) ylipainoisen keski-ikäisen miehen näkökulmasta voisi toki kuvitella olevan puolensa siinäkin, että tällä kaudella siivillä on käyty vasta kahdesti (kun viime kaudella kertoja oli yksitoista) mutta valitettavasti vähentynyt mässäilykään ei ole johtanut kohdallani näkyviin tuloksiin. Eli häviäminen on kaikin puolin täysin vehkeestä. Se ei edes laihduta.

Kurssin kääntämiseksi olemme kokeilleet joissain muissakin lajeissa joskus toiminutta konstia, eli harjoittelua. Kaikenlaiset kallonkutistukset ja puustaputoamiskurssit on jätetty väliin ja syitä heikkoihin tuloksiin on etsitty joukkuekavereistakin lähinnä tunnelman keventämiseksi. Sitä paitsi useimpien joukkueen jäsenten mielestä kaikki olisi kuitenkin viime kädessä Jessen vika. Paitsi Anteron joka syyttäisi kuitenkin Nikkilää.

Mutta tällaisina aikoina sitä veri punnitaan ja p*rseet tervataan. Ja yleisön tuki on tarpeen nyt jos koskaan, kuten jo syksyllä kirjoitin niin voittaminen ei ole ikinä itsestäänselvyys vaan se pitää joka ilta ansaita. Siihen tarvitsemme nyt yleisön tukea. Tamperelaisethan eivät ole gloryhuntereita (todisteena esim. se että yleisön tukea on riittänyt vaikka viime aikoina se ”glory” on ollut aika vähissä) ja nyt on myös hyvä tilaisuus todistaa, että Final Four kannatti järjestää Tampereella, koska siellä on tarjota paras tunnelma. Onhan näin?

Muitakin merkittäviä tapahtumia on toki tulossa. Päävalmentaja Poikolan poliittinen ura ei valitettavasti ottanut viime eduskuntavaaleista vielä niin suurta kipinää että meillä olisi lähestyvissä presidentinvaaleissa tarjolla ”oma” ehdokas, jonka puolesta kampanjoida. Toiminnanjohtajamme Hjallis Hakanen on sen sijaan ehdolla Radio 957:n ym. järjestämässä ”Vuoden tamperelainen”-äänestyksessä, jossa äänestysaikaa on tammikuun loppuun asti. Myös muut kuin tamperelaiset saavat äänestää, joten täyttäkäähän kansalaisvelvollisuutenne.

Hakanen on niin hauska mies, että todennäköisesti voittaisi Vuoden sketsihahmo-kilpailussakin useimmat tämänvuotisista kilpailijoista. Koska häntä ei kuitenkaan tuossa kilpailussa voi äänestää, Pyrinnön äänet jakautuvat Jani-Petterin ja Usko Eevertti Luttisen kesken. Ohjelmassa viljellyt hokemat ovat iskostuneet joukkueeseen jo niin pahasti, että kapteenimme suunnitteli seuraavan kerran kun tuomari huomauttaa pelissä, että ”kädet irti”, vastata kysymyksellä ”haittaaks se?” Repliikkiä ”siitähän mulle maksetaan” kun aika harva meistä voi näillä budjeteilla ihan vakavalla naamalla käyttää.

Putous on päässyt varsinkin kotimaisen osaston pääpuheenaiheiden joukkoon, sillä sen verran ovat ajatukset itse kullakin olleet viime aikoina tässä pallonheitossa, että edes NFL:n playoffit eivät ole herättäneet suuria intohimoja. Niistä keskustelevatkin lähinnä allekirjoittanut ja aikoinaan lupaavan uran tight endina tähän hieman pyöreämpään ja isompaan palloon vaihtanut Ahvenlampi – Williamsien veljesten kotikaupungin ylpeyttä Seahawksia kun ei playoffeissa edes nähty. Ollikin otti suosikkijoukkueensa Packersin yllätysputoamisen vastaan kuin mies ja hyväksyi tapahtuneen niin nöyrästi, ettei Giantsista diggaileva blogisti päässyt kuittaamaan asiasta mitään. Hukkaan meni sekin yövalvominen.

Harjoittelun lisäksi toinenkin Pyrinnön perinteinen keino kurssin kääntämiseksi on otettu käyttöön, päävalmentaja lähetettiin vähäksi aikaa reissuun. Tosin vain viikonlopuksi, mutta ehkä sekin auttaa. Pieti kun ei oikein ole laskettelumiehiä, niin kohteeksi valikoitui Pohjois-Suomen tai Keski-Euroopan laskettelukeskusten sijaan Lontoo. Reissu oli kuulemma sujunut hyvin, eikä ihme, sillä Pietin englanti alkaa tätä nykyä olla jo sellaista tasoa että treeneissä ja videopalavereissa on nykyään välillä melkein tylsää. Toisaalta, Kauhajoella on uudet jenkkivahvistukset eli Olli ei voi enää puolustaa Woodia päätyrajalla, kaikki joukkueet juoksevat niin organisoituja settejä ettei tilanteita joissa kaksi pelaajaa vain vuorollaan ajaa sisään enää juurikaan tule ja meillä ei ole enää yhtään hyökkäyspeliä, joissa tapahtuisi ns.pick & pop –tilanne eli noita heittojakaan ei enää harjoitella. Jokainen lukija voi itse päätellä miten nuo asiat on joskus harjoituksissamme ilmaistu. Tai ehkä parempi että ette. (Ja onneksi käsien käyttö puolustuksessa on kuitenkin edelleen tärkeää…)

Sitä paitsi päävalmentajan ulkomaanmatka toimi myös divarijoukkueessamme. Kun Hassisen Tero oli paikalla syksyn kotiottelussa Oulua vastaan, tuloksena oli (tosin sittemmin kabinetissa voitoksi muuttunut) yli 20 pisteen tappio. Laiska Laanniemen otettua ohjat kevätkauden avausottelussa Teron ollessa Egyptissä, tuloksena oli huikea vierasvoitto. Laiskan voittoprosentti tällä kaudella divarissa on siis sekä pelaajana että päävalmentajana puhdas 100, minkä johdosta mies aikoo olla yhteydessä Pentti Salmeen tiedustellakseen onko kyseessä mahdollisesti jokin ennätys. Tauski Harjula puolestaan jatkaa edelleen divarin vuoden pelaajan arvonimen metsästystä ja esitti jälleen sunnuntain kotiottelussa niin totaalista dominointia kentällä, ettei moista ole sitten niiden päivien kun Ville Selmgren vielä dominoi tappeluita joukkueen sisäisissä sählymatseissa.

Kuten jo jutun alussa kirjoitin, varsinaisia uutisia ei tavallaan ole. Sen verran olen kuitenkin urheilujournalismia seurannut, ettei se välttämättä haittaa. Päätin jo joulukuussa kun näin useammankin tiedotusvälineen uutisoivan ”Leijonien ketjut tiistain harjoituksissa” uutisoida seuraavan kerran kun ei ole mitään asiaa ”Pyrinnön viisikot tämän viikon harjoituksissa”, eli tässä ne tulevat.

Punainen joukkue: Lehto, Lowe, A. Williams, D. Williams, Nikkilä

Valkoinen joukkue: Pekkola, Mattila, Heinonen, Niemi, Ahvenniemi

Vihreä joukkue: Harjula, Väänänen, Ratia, Pulkkinen ja Justice Kilpinen

Tosin, juuri kun olin alkanut kirjoittaa tuota edellistä juttua tajusin, että onhan meillä oikeakin uutinen kerrottavana: Pyrinnön miesten koripallojoukkue piti nimittäin tänään torstaina harjoituksen, jonka aluksi ei näytetty YHTÄÄN videoklippiä. Ei yhtään. Nolla. Ei edes (tappioputkesta huolimatta) joidenkin valmentajien urbaanilegendojen mukaan joskus joukkueen herättämiseen käyttämää ns. aikuisviihdettä. Ei mitään. On meinaan todellinen uutinen, ei ole vuosiin tapahtunut eikä todennäköisesti ihan vähään aikaan tapahdu uudestaan.

No niin, en kiusaa itseäni enkä lukijoita pidempään. On aika kääntää katseet kohti viikonloppua. Hyvää tekemistä seuraa hyvä tulos, mielenkiintoista nähdä millaisen tuloksen ansaitsemme tekemisellämme tässä vaiheessa kautta. Tottahan on, että kaikki aiemmissa blogeissa käyttämäni fanien tyynnyttelyt ja tilastofaktat ”ei tässä vielä mitään hätää, koska…” ovat viimeistään tammikuun mittaan lentäneet romukoppaan, mutta en silti tamperelaisena korisfanina vielä menisi sopimaan mitään kovin pakollisia menoja sunnuntai-illaksikaan. Kokenut ja voittamaan tottunut joukkue kotiyleisönsä tukemana ja hyvin valmistautuneena… sanotaanko vaikka niin, että Never underestimate the heart of a champion. Mutta pelit ratkeavat pelaamalla ja näitä pelejä kannattaa todellakin tulla seuraamaan.

Tämä tällä erää. Viikonloppua odotellessa laitan luureihin Airbourne-yhtyeen biisin Stand up for rock’n’roll. Sopii nimittäin harvinaisen hyvin tunnelmaan.

Nähdään Pyynikillä! Punaista päälle!

Ipe