Tampereen Pyrintö vieraili sunnuntaina Steveco Areenalla KTP-Basketin vieraana. Tasainen ottelu kääntyi päätösneljänneksellä kotijoukkueelle ja KTP vei vahvan päätösneljänneksen (30-18) ansiosta ottelun nimiinsä korein 96-83 (47-44)
Pyrintö siirtyi heti ottelun alussa johtoon ja johti ottelua 9-15 kuuden minuutin kohdalla. KTP heitti kuitenkin tarkasti kaaren takaa ja siirtyi jakson lopussa 20-17 johtoon, mutta Antero Lehdon koreilla Pyrintö kuroi eron kiinni ja toiselle jaksolle lähdettiin tasatilanteesta 22-22
Toisella jaksolla ottelu pysyi tasaisena ja 15 minuutin pelin jälkeen ottelu oli edelleen tasan tilanteessa 33-33. Pyrintö kuitenkin siirtyi Niko Mattilan, Antti Nikkilän ja Kenneth Lowen koreilla 35-40 johtoon, mutta KTP kuroi eron välittömästi kiinni Antonio Crockerin kahdella perättäisellä korilla ja tilanne oli 39-40 pari minuuttia ennen puoliaikaa. Viimeisten minuuttien aikana johto vaihtui jälleen muutamaan otteeseen ja lopulta puoliajalle mentiin kotijoukkue KTP:n 47-44 johtolukemissa.
Puoliajan jälkeen kolmannen jakson ensimmäiset 4 minuuttia edettiin KTP:n 1-5 pisteen johtoasemissa, kunnes Pyrinnön Damon Williams tasoitti ottelun tilanteeseen 54-54 ja hetken päästä Kenneth Lowe siirsi vieraat Antero Lehdon avustuksella 57-59 johtoon. Pyrinnön johto ei kuitenkaan pitänyt jakson loppuun asti ja KTP nousi Timothy Bluen johdolla ohi ja tilanne 3 jakson jälkeen Steveco Areenalla oli 66-65.
Viimeinen kymmenminuuttinen ei käynnistynyt tamperelaisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, kun KTP avasi päätösneljänneksen terävästi ja vei ensimmäiset 3 minuuttia 10-3 siirtyen samalla 76-68 johtoon. Hurmiossa pelannut kotijoukkue lisäsi hetken kuluttua Pyrinnön tuskaa kasvattamalla kaukoheittojen avulla eron jo 14 pisteeseen ja tilanne oli 4 minuuttia ennen loppusummeria 86-72. Antwine Williams ja Antero Lehto kuroivat kuitenkin eron välittömästi 9 pisteeseen (86-77), mutta tätä lähemmäksi Pyrintö ei enää kuitenkaan päässyt ja pisteet jäivät tänään Kotkaan lopputuloksen ollessa lopulta KTP:n hyväksi
Tasainen ottelu kääntyi siis vasta viimeisellä neljänneksellä, kun KTP kirjautti sen nimiinsä 30-18 ja ei päästänyt hallitsevaa mestaria enää mukaan matsiin.
Pyrinnön onnistujiin voidaan lukea Damon Williams (21/4/5), Antero Lehto (15/1), Antti Nikkilä (14/9) sekä Olli Ahvenniemi (10/7). Kenneth Lowe pelasi myös kelpo pelin keräten 13 pistettä, mutta Antwine Williams oli tänään melko näkymätön 7 pisteellään.
KTP:n tehokaksikko tänään oli Antonio Crocker (21/5) – Timothy Blue (20/5). Kaksikko sai tulitukea Jukka Matiselta (17/4) sekä Jeremy Williamsilta (14/7). Myös Bojan Sarcevic ylsi kaksinumeroisiin lukuihin upottaen 10 pistettä.
Pyrintö jatkaa otteluitaan keskiviikkona 11.1, kun Suomen cupin välieräpari Pyrintö ja Bisons iskevät yhteen Pyynikin palloiluhallissa alkaen klo 18:30.





