Tampereen Pyrintö piti Kouvot takanaan ja poistui Pyynikiltä 67-66 voitto takataskussaan. Pyrintö johti ottelua parhaimmillaan jo 16 pisteellä, mutta Kouvot vei viimeisen neljänneksen 12-22 ja ottelun ratkaisu venyi aina viimeiselle sekuntille. Pyrintö nousi voittonsa ansiosta Korisliigan kärkeen.
Pyrintö on hävinnyt Pyynikin palloiluhallissa edellisen kerran 4.2.2010, kun Korihait haki vierasvoiton 2010-2011 runkosarjassa. Sen jälkeen joukkue on voittanut kotikentällään peräti 17 perättäistä ottelua (13 kaudella 2010-2011 ja 4 kuluvalla kaudella).
Tänään Pyrintö aloitti Pyynikillä kunnon showlla ja tykitti taululle tilanteeksi 11-0. Pyrinnön agressiivinen puolustus ei antanut vierasjoukkueelle mitään ilmaiseksi ja Kouvot pääsikin rikkomaan kuparisen vasta 4 minuutin pelin jälkeen. Pyrinnön asenne oli kentän molemmissa päissä kohdillaan ja ensimmäinen jakso taputeltiin isäntien 18-8 johtolukemiin.
Vaikka Pyrintö hallitsi ottelua kentän molemmissa päissä, Kouvot ei suostunut päästämään kotijoukkuetta karkumatkalle. Ville Pekkolan onnistunut kolmonen vei Pyrinnön 25-12 johtoon, mutta Kouvot tuli Josh Gonnerin johdolla 5 pisteen päähän (25-20). Kouvot roikkui jakson lopussa jatkuvasti 5-7 pisteen etäisyydellä ja Pyrinnön Damon Williams viimeisteli korin alta taukolukemiksi 37-29.
Puoliajan huilitauon jälkeen Pyrintö iski heti taululle 12 pisteen eron Antwine Williamsin ja Antti Nikkilän koreilla (43-31) ja hetken kuluttua Kenny Lowe vei isännät jo 16 pisteen karkumatkalle tilanteen ollessa 25 minuutin kohdalla 51-35.
Kouvot kuitenkin hivuttautui jakson lopussa Teemu Rintalan vahvojen otteiden myötä 11 pisteen tuntumaan (55-44).
Pyrintö siirtyi heti päätösneljänneksen alkuun Antero Lehdon ajolla 13 pisteen johtoon, mutta Kouvot tuli kovalla energialla ensin 7 pisteen päähän (59-52) ja pian Anthony Brown kavensi Pyrinnön johdon 5 pinnaan (59-54). Kouvot pääsi paikkapuolustuksen kautta mukaan peliin ja toisessa päässä Antto Nikkarisen and-1 toi vieraat jo 2 pisteen päähän, kun ottelua oli jäljellä runsaat 5 minuuttia.
Nikkarinen oli hetken päästä jälleen pahanteossa upottamalla pelin tasoittavan kolmosen sisään ja Antoine Jordanin tip-in vei Kouvot ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 36:30.
Pyrintö kävi asiat nopeasti läpi aikalisällä ja Antti Nikkilä nosti korin alta ottelun jälleen tasatilanteeseen. Kouvojen Samuli Vanttajalla oli mahdollisuus tasoittaa ottelu vapaaheittoviivalta, mutta miehen molemmat heitot kolisivat raudoista ulos ja toisessa päässä Antwine Williams vei Nikkilän syötöstä Pyrinnön 66-64 johtoon.
Nikkarinen toi Kouvot kuitenkin jälleen tasoihin heti aikalisän jälkeen ja molempien joukkueiden epäonnistuttua seuraavissa hyökkäyksissään jäi pallo Pyrinnölle, kun pelikellossa oli aikaa 20 sekuntia. Kouvot joutui rikkomaan Damon Williamsia ajossa ja Williams asteli vapariviivalle, kun kellossa oli jäljellä runsaat 5 sekuntia. Williams epäonnistui ensimmäisessä heitossaan, mutta upotti viileästi toisen vaparinsa sukkana sisään. Kouvot sai ottelun viimeisen hyökkäyksen ja pallo pelattiin aikalisän jälkeen korin alle Anthony Brownille, jonka heitto Damon Williamsia vastaan kolisi tiiliskivenä ulos raudoista ja Pyrintö poistui kentältä 67-66 voitto tilillään.
- Tänään meidän molempien puoliaikojen hyvät jaksot riittivät voittoon ja Korisliigassa pitää olla jokaisesta voitosta tyytyväinen. Kouvot on hieman erilainen joukkue verrattuna muihin, koska heillä on niin selkäytimessä Jyri Lehtosen luoma pelikonsepti ja joukkue on hyvin organisoitu. Kouvojen puolustuskonsepti on myös selkeä ja organisoitu ja tänään se teki meidän pelin ajoittain takkuisaksi, analysoi Pyrinnön valmentaja Ipe Rantanen matsia
- Paljon on vielä opittavaa ja meidän pitää jälleen tarkastella videon avulla, mitkä ovat ne tekijät meidän pelissä, mitkä toimivat ja mitkä eivät, jatkoi Rantanen.
Pyrinnön paras pelaaja tänään oli korinalustoja dominoinut Antti Nikkilä 15 pisteellä ja 8 levypallolla. Antero Lehto upotti 14 pistettä ja Damon Williams lisäsi 11 pinnaa. Antwine Williams haki 10 pisteen lisäksi 3 riistoa jakeli 4 syöttöä. Kenny Lowe aloitti terävästi, mutta katosi kuvasta ja jäi tänään vain 6 pisteeseen.
Kouvojen ykkönen oli 12 pistettä upottanut Josh Gonner. Anthony Brown keräsi 9 pistettä melko vaatimattomalla heittotarkkuudella (2/13) ja 8 pisteeseen ylsivät Antoine Jordan, Teemu Rintala sekä Antto Nikkarinen. Samuli Vanttaja upotti 7, Ilari Seppälä sekä Atte Perttu 6 pinnaa.
Levypallot menivät Kouvoille 31-38. Molempien joukkueiden sihti oli etenkin kaaren takaa hakusessa (Pyrintö 4/18, Kouvot 3/18)
Pirkan Kello – pisteet
Kenny Lowe 6
Antwine Williams 4
Damon Williams 2







