Pyrintö otti rumasti takkiin Uudessakaupungissa. Korihait – Pyrintö 96 – 82. 7.3.2010

Ensimmäinen jakso mentiin vielä tasaisissa merkeissä, 24-23. Pyrintö romahti kuitenkin toisella neljänneksellä. Korihait upotti peräti 31 pinnaa Pyrinnön tuskaillessa pallonmenetysten ja velton puolustamisen kanssa. Puoliajalla kaulaa oli 18 pistettä, 55-37.

Tauon jälkeen sama meno jatkui. Pukukopissa ei ainakaan oltu nostettu tsemppiä tai hiottu taktisia kuvioita, vaan Korihait repi pelin selväksi. Pyrinnön puolustus vuosi kuin seula, ja vaikka hyökkäyspäässä peli kulki kohtuullisesti, Korihait ratkaisi homman ennen viimeistä neljännestä.

Neljäs jakso olikin sitten vain pelailua. Korihait antoi löysää ja Pyrintö sai aavistuksen verran kaunistella loppunumeroita. Voittajasta ei silti ollut enää mitään epäselvyyttä.

Korihaiden tehokkain oli AZ Reid, 24/6. Heikki Saaristo tehtaili kuudella kolmosellaan 18 pinnaa. Myös Jussi Kumpulainen raatoi tuttuun tapaan, 12/6. Ennen kaikkea Korihait onnistui kuitenkin joukkueena: Korihait hyökkäsi terävästi, Pyrintö sekoili ja Korihaiden pelaajat vuorotellen kiittivät ja niittasivat koreja.

Pyrinnön illan kovimmat pistemiehet olivat Chris Hester, 27 ja Kenny Lowe, 21. Nämä numerot kuitenkin imartelevat, sillä molempien panos puolustuspäähän oli luvattoman heikko, ja iso osa Pyrinnön pisteistä syntyi viimeisellä neljänneksellä. Damon Williams teki tehot 16/14 levypalloa, mutta toisaalta hänelle kertyi 5 menetystä.

Tämä ei ollut kauden ensimmäinen murskaava vierastappio Pyrinnölle. Vaikuttaa siltä, että kun vieraspelissä asiat alkavat mennä huonosti, ne menevät todella huonosti. Koko pakka sekoaa ja joukkueen ilme on turhautunut ja luovuttanut. Mikäli kyse on vain motivaation puutteesta, toivottavasti siitä synnistä päästään eroon pudotuspeleihin mennessä.

Pyrinnön seuraava peli on ToPoa vastaan kotona keskiviikkona. Tuo ottelu saattaa ratkaista sen, kumpi joukkueista päätyy runkosarjassa toiseksi, ja toisaalta se on hyvä mittari Pyrinnölle, sillä Möttölän paluun jälkeen ToPo on ollut luunkovassa iskussa.

Nyt on myös aika kaikkien pelaajien alkaa pelata huipputasollaan, illasta toiseen. Esimerkiksi syksyllä tärkeitä pisteitä ratkonut Kenny Lowe on ollut viime aikoina kuin unessa, mistä kertovat heikohkot heittoprosentit. Joukkueen on nyt herättävä virittäytymään tosipeleihin.

Share